Olipa ilta. Allergialääkkeet ja alkoholi eivät ehkä ole se paras mahdollinen yhdistelmä. Ei siinä muuten mitään mutta olinpa vaan aikas sekaisin, vaikken paljoa juonutkaan. Ja sekavuus on jatkunut tähän hetkeen asti. Ja jatkuu varmasti huomisenn. Ihkua.

Stressaan. Tekeillä olevaa esseetä, toista esseetä joka pitäisi aloittaa, ja maanantaina alkavaa työharjoittelua. Kun vaan osaisin ottaa vähän iisimmin, lakata ajattelemasta turhia.

Eilen tuli selviteltyä asioita ihan kiitettävästi. Ilta oli kokonaisuudessaan aivan loistava. Olin onnesta soikea saadessani juhlistaa elämää oikeiden ystävien kanssa tuossa puistossa, joka on kaupungin parhaita hengailupaikkoja. Ei sitä muuten ehkä osaisi, mutta kun käy välillä olemassa kaukana näkee asiat vähän toisessa valossa. Ja varsinkin viime viikonloppuisen jälkeen, vietettyäni aikaa niiden ihmisten kanssa joita joskus pidin ystävinäni. Ne ihmiset ovat jotain ihan muuta. Nämä ihmiset ovat osa minun elämääni ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Viimeksi kun halasin Manics-ystävääni, minua itketti kovasti ja olin todella surullinen. Eilen kun halasin Manics-ystävääni, minua itketti kovasti ja olin todella onnellinen.

Minun ystävilläni on lahja sanoa ja tehdä juuri oikeita asioita juuri oikealla hetkellä. Eilen minua kehuttiin kauniiksi, juuri kun olen märsännyt hirveästi sitä kuinka näytän perseeltä (en tosin ystävilleni, lähinnä tänne). Enkä minä märsätessäni ole liioitellut, olen oikeasti näyttänyt ihan hirveältä mutta tilanne on nyt alkanut helpottaa. Joten ulkonäkökehut tulivat juuri oikeaan aikaan.
On myös ihanaa että tiedän heidän olevan aitoja jotain sanoessaan. Kaikista parasta on kuitenkin se, että he sanovat niin koska tietävät minun tarvitsevan sitä, koska he tietävät kuinka huono itsetunto minulla on. On ihanaa kun minua rohkaistaan olemaan minä.

"Saisit arvostaa itseäsi enemmän." Minä yritän.