Vapusta on toivuttu, hyvä.

Meillä on ehkä laulaja. Hmmm. Olin avoimen asennoitunut jo ennen kuin se tuli treeneihin kokeilemaan kuinka homma toimisi. Koska lähtökohdat ovat mitkä ovat, minulla on väkisinkin sellainen olo, että jos olen tämän puolella, olen sitä toista vastaan. Enkä minä voi olla sitä toista vastaan koska se on minulle niin äärettömän rakas.

Välihuomio: luonnonjugurtti ja mysli ovat parasta. Varsinkin jos on ensin pyöräillyt itsensä henkihieveriin. Tulee niin terveellinen olo että melkein huolestuttaa.

Mutta se laulaja-asia. Tämä uusi neitokainen on ihan yllättävän mukiinmenevä. Ensivaikutelma petti aika tehokkaasti. Meillä oli itseasiassa oikein ihana ilta sen kanssa eilen.

Minulla on tietenkin ollut kamala huoli omasta asemastani, minun johtajanaaraan asemani nimittäin on todella vakavasti uhattuna. Meidän symbioosimme on uhattuna. Tämä ulkopuolinen on kaunis, viehättävä, lahjakas. Paljon lahjakkaampi kuin minä. Ei ihme että pelottaa.
Samalla on kuitenkin yllättävän turvallinen olo. Ainakin toistaiseksi. Me kolme olemme nimittäin vihdoinkin (?) sellaisessa harmonisessa tilassa, että kukaan meistä ei ole rakastunut kehenkään meistä. Toki rakastamme toisiamme, mutta emme ole rakastuneita. Ja nämä kaksi maailman ihaninta ovat antaneet ymmärtää että minun täytyy alkaa olla itsekkäämpi, enemmän minä. Juuri sellaista rohkaisua minä tarvitsen.

Täytyy sanoa maailman ihanimmille että ne ovat maailman ihanimpia. Yleensä minä sanon niitä homoiksi ja sioiksi. Ei se ole kovin ystävällistä kun puhutaan parhaista ystävistä.

Laitoin herra en-enää-vastaa-viesteihisi-eli-en-uskalla-sanoa-suoraan-ettei-enää-kiinnostalle postia. Sille kerroin että se on ihana. Tulipa ainakin sitten selväksi, sillä minulle tunteiden ilmaiseminen päin naamaa on mahdottomuus. Vaikka olen minä sen sanonut, mutta halusin kertoa sille ettei asia ole hirveästi muuttunut vaikka se onkin mulkero eikä pidä yhteyttä. En tietenkään sanonut noin, sanoin vain että se on ihana ja pyysin kauniisti että josko se vähän kertoisi mitä sillä on mielessä. Oli se sitten "älä enää ahdistele, kiitos" tai jotain muuta. Koska tämä epätietoisuus on ärsyttävintä maailmassa.
Taisin myös vähän selitellä sitä miksi olen tällainen. Tai, lähinnä selitin sitä että olen tällainen, deal with it. Or don't. Koska nyt on kevät (kesä, herranpieksut tuolla on kesä!) ja minä haluan elää enkä odotella. Toisin sanottuna, tarttis saada jotain sutinaa ja jos herraa ei nappaa, alkaa metsästys.