Aina välillä onnistun näkemään itseni ulkopuolisen silmin.

Minä odotan jotain elämää suurempaa. Mutta minä en sitä saa niin kauan kuin pidättäydyn vain itselläni. Ja koska en saa sitä mitä haluan, tunnen oloni tyhjäksi. Tunnen elämäni merkityksettömäksi. Koska minä en ole kenellekään mitään niin kauan kuin pidättäydyn vain itselläni. Valitettavaa, mutta totta.

Minä tarvitsen ilmaisumuodon itselleni. Haluan sanoa toisille: hei, minäkin olen täällä ja tällainen minä olen. En vain ole löytänyt keinoa. Turvallista keinoa kun ei taida olla.

Kuinka vaikeaa oikeasti voi olla ymmärtää, että minä olen ihan hyvä juuri sellaisena kuin olen?

Minä vaan olen tuhat kertaa arempi ja pelokkaampi kuin kukaan ikinä osaisi arvata. Koska minulla on ulkokuoreni, jonka varaan olen rakentanut kaiken. Siksihän täällä ei lentele kuorettomia sieluja ympäriinsä, vaan meillä on jonkinlainen raja, kuori jonka alle piiloutua. Minun on vaan vaikea hallita niiden kahden yhteiseloa. Olen joko liian pelokas tai liian kova.

Edelleen yritän löytää sitä kultaista keskitietä. Sulauttaa nämä kaksi minää yhteen. Mutta tällä hetkellä minä rakastan kumpaakin.

Kyllä minä saan piiloutua silloin kun pelottaa, ei kai se niin väärin ole. Kunhan tiedän ja tunnen sen mitä sisällä on. Ja vielä pitäisi oppia näyttämään ystävilleni mitä siellä sisällä on.

Mutta ei jumaliste. Minähän olen elämäni hienoin ihminen. Minä olen rakentanut tämän elämän sellaiseksi kuin pidän oikeimpana, itselleni parhaana mahdollisena. Ja minä rakastan sitä mitä minä olen. Eikä siinä ole mitään hävettävää, päin vastoin. Kyllä minä saan rakastaa itseäni.

- Minä soitan ja laulan. En kovin hyvin, mutta kuitenkin. Pidän siitä ja kyllä minulla jonkinlaisia lahjoja on.
- Minä matkustan. Kotimaassa tai ulkomailla, vieraisiin ja tuttuihin paikkoihin, ja minä kohtaan uusia ihmisiä ja ympäristöjä. Minä imen itseeni ympäristöäni. Minä nautin niin niistä hetkistä, kun vetää keuhkot täyteen vierasta ilmaa ja huomaa elävänsä.
- Minä piiloudun. Olen yksinäni ja ihmettelen kaikkea mitä minulle on sattunut ja tapahtunut.
- Minä nautin taiteista, ruuasta, arjesta, pienistä suurista hetkistä.
- Minä olen sotkuinen. Minä elän useimmiten kaaoksen keskellä ja teen sen mielelläni.
- Minä tarvitsen kosketusta.
- Minun lempitunteeni on se, kun nousee pinnalle sukellettuaan ensin viileään veteen suoraan savusaunasta, ja kun järvi on aivan tyyni ja kaikkialla on hiljaista. Se on kaunein hetki kesässä. Se on yksityinen hetki, josta ei puutu mitään.
- Minä olen helvetin ylpeä siitä että olen tehnyt näin paljon töitä itseni suhteen kuluneen reilun vuoden aikana.
- Minä uskon että pystyn vielä avautumaan toisille. Kasvotusten.
- Minä uskon että elämä pitää minusta niin hyvää huolta että selviän mistä tahansa. Minä uskon itseeni. Koska mihinkään muuhun en voi uskoa niin kuin itseeni.