Kävin katsomassa Lenny Kravitzia.

En odottanut hirveästi (kuulostanee samalta kuin levyllä, peruskeikka, kiva mennä katsomaan), ja odotukset ylittyivät huimasti. Huiseja jamitteluita, Kravitz itse soitti kitaran lisäksi bassoa (<3<3<3), flyygeliä, rumpuja ja perukussioita. Loistavat bileet, loistava esiintyjä, loistava tunnelma, ah <3

Ja ajettiin yöllä kotiin, nukuin neljä tuntia, menin sukuloimaan.

Paitsi että siinä välissä (unien jälkeen, ennen sukulointia) itkin todella kovasti. Eilen minua vitutti jostain mystisestä syystä, vaikka oli kaunis päivä, ystäviä ja Lenny Kravitz. Vitutti, väsytti, heikotti. Ja tiesin että tänään pitää/saa käydä papan haudalla ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen. Heräsin siis mitättömien unien jälkeen ja kuulin että haudalla oli jo käyty, heräsin siis turhaan liian aikaisin. Tämä katkaisi kamelin selän ja itku tuli kovana ja katkerana. Eikä se meinannut loppua. Eilisen keikan hehkuttaminen vaan pahensi asiaa: keikka teki niin suuren vaikutuksen että sekin pisti itkettämään.

Sitäpaitsi minun jalkani mätänee, sekin pisti itkettämään. Minun ruumiini kanssa on helvetin vaikea tulla toimeen. Aina ilmenee uusi, toinen toistaan käsittämätön vaiva joka tekee olostani todella ällöttävän. Milloin näytän vanhalta narkkarilta joka ei ole nukkunut pariin vuoteen, milloin palovammapotilaalta, milloin sääreeni ilmestyy kymmeniä punaisia kivuliaita paukamia joista tihkuu jotain.

Anteeksi kaikille jotka tätä lukevat, mutta minua ällöttää ihan oikeasti. Inhottaa, vituttaa, VITUTTAA. Olen katkera. Miksi minun täytyy olla tällainen? Miksi en voisi olla normaali? Miksei vartaloni voisi käyttäytyä niin kuin normaaleilla ihmisillä, ilman epämääräisiä laikkuja milloin missäkin ruumiinosassa joita ihmiset voivat tuijottaa vaivihkaa mitään sanomatta (ajatellen "mikähän tota vaivaa").

Minä en ole koskaan ollut tyytyväinen omasta vartalostani paria viikkoa pidempään kerralla. Aina ilmestyy jotain. Ja minun täytyy aina piilotella itseäni. Koska kuka nyt tällaisen kanssa haluaisi olla, en minä ainakaan!

Koska nyt olen näin angstisissa tunnelmissa, aion mennä ja tilata itselleni bändipaidan, joka ei näytä bändipaidalta. Olisin ostanut sen eilen keikalta mutta eihän minulla rahaa ollut. Siksipä onkin fiksua tilata nyt ja maksaa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun minulla ehkä jostain käsittämättömästä onnenpotkusta saattaisikin olla rahnua.

Ja helvetti kun on univelkaa ja ensi viikonloppuna provinssi josta haluan nauttia täysillä enkä kuolemanväsyneenä niin kuin vuosi sitten.