Hieno elokuva. Koskettaa naurattaa itkettää. Opettaa aina jotain uutta minusta ja maailmasta.

Minä olen liian varautunut ihmisen seurassa. Kahdestaan. En osaa päästää irti. Laumassa on helppo suojautua, verhoutua johonkin näkymättömään joka ei läpäise liikaa. Kahdestaan täytyisi osata vain olla. Vain oleminen on ehkä vaikeinta mitä tiedän.

"Hyvä!"
"Hyvää työtä"
"Hienoa"
"Kippis sille, että olet"

Nuo ovat tärkeitä sanoja.

Nuorilla miehillä on sellainen mielikuva, että he ovat maailman valtiaita. "Meidän kaveripiiriin ei todellakaan ole helppo päästä" - jassoo. Te varmaan olette jotain todella erikoista ja hienoa. "Mitähän säkin ajattelisit jos tietäisit mitä kaikkea me ollaan tehty" - voi kuule, samat sanat.

Olen tutustunut moneen uuteen ihmiseen tämän kevään aikana, tämän vuoden aikana. Olen iloinen jokaisesta tuttavuudesta, sillä jokainen niistä on opettanut minulle jotain. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Eilisiltainen nuorimies on joidenkin silmissä jotain erityisen upeaa ja kaunista ja ihanaa. Ja se ilmeisesti itse ajattelee ihan samalla tavalla. Työkaverini, hänkin nuorimies, ajattelee varmasti aivan samoin itsestään. Hassuja tapauksia. Mutta täytyy myöntää että on mukavaa pyöriä niiden seurassa. Enkä usko että suurin syy siihen on, että heidän seurassaan pyöriminen nostaisi minun arvoani jollain tavalla. Minun arvoni ei enää määräydy siitä, kenen kanssa vietän aikaa. Näin sen ainakin pitäisi olla, onko todella?