Is someone getting the best of you?

Näin kysyi Foo Fighters, ja kiharatukkainen ystäväni halusi poistua paikalta. Paska biisi kuulemma. Minä epäilen että ystäväni on ollut minuun hyvinkin pitkään ihastunut, ja että hän kokee tuhlanneensa aikaansa. Koska ei tästä mitään tullut.

Viikonloppu oli kylmä ja rankka, bändeistä yksikään ei kolahtanut niin kuin jotkut joskus kolahtavat. Mutta meillä oli hervottoman hauskaa ja meidän symbioosimme syveni entisestään. Minä rakastan niitä poikia ja ne rakastavat minua. Me voidaan puhua toisillemme kaikesta, näin totesimme. Ja meidän seura on paras seura, vain meidän kolmen.

Me sanottiin se kumpikin ääneen: minä en halua seurustella kanssasi. Ja se on totta. Mutta kuitenkin mä tykkään niin helvetisti etten tiedä miten päin olla. Ja kuitenkin sekin tykkää. Olisin voinut jäädä yöksi, mutta ajoin kotiin. Oltiin molemmat sekaisin ja väsyneitä, todella sekaisin. Oli parempi mennä kotiin, vaikka pois ajaessa kaduttikin paljon.

Mitä tästä voisi tulla? Ei mitään.

Miksi en sitten voi päästää irti?

"Sä oot niin hieno ihminen, ja niin Kaunis."

Kaunis kaunis kaunis. Kuulin sitä paljon, ja tunsin itseni kauniiksi vaikka olo olikin mitä kammottavin. Minä olen kaunis ja alan uskoa sen itsekin.

Minä tarvitsen uskoa nyt enemmän kuin mitään. Koska taustalla kummittelee edelleenkin pelko, joka minun täytyy kohdata aina uudestaan ja uudestaan ja aina se on helvetillisen vaikeaa, tuntuu että se pahenee aina vaan enemmän ja se vie minusta kaikki voimat, imee mehut ja minä vajoan johonkin todella syvälle josta on mahdottoman vaikea nousta ylös.

Minä en uskalla mennä lähelle koska pelkään mitä siitä seuraisi. En fyysisesti enkä henkisesti. Miksi minä pelkään kiharatukkaista ystävääni niin paljon?